Pentujen leikkikoulu kesä 2004

 

Suunnitelmissa Pentujen leikkikoulu 2, kiinnostuneet ottakaa yhteyttä!

Pentujen leikkikoulu alkaa olemaan lopuillaan. Kiitän osallistujia kuluneesta kesästä ja toivotan hyvää ja motivoitunutta jatkoa kaikille!

Mahdolliset jatkosuunnitelmat ja toiveet voitte lähettää osoitteeseen: 
kati.hakli@kontaktikoirat.com

Terveisin
Kati Häkli

Koiranpennun ensimmäiset 16 viikkoa ovat tärkeää aikaa sosiaalistamisen kannalta. Tänä aikana pennun olisi nähtävä ja tutustuttava mahdollisimman moniin erilaisiin ihmisiin, koiriin, asioihin ja esineisiin. Kun pentu sosiaalistetaan hyvin, siitä kasvaa tervepäinen ja hyväkäytöksinen koira. On siis erittäin tärkeää, että pentu viedään jo pienenä tutustumaan asioihin, joita halutaan sen pitävän normaaleina asioina vielä aikuisenakin. 

Pentujen leikkikoulu alkoi 12.6 2004 ja mukana ryhmässä on 11 pentua. Pennut on jaettu kahteen eri ryhmään. Keskiviikkona 7.7.2004 osa pennuista telmi koirapuistossa. Kuvat ovat aika heikkolaatuisia eikä kaikista pennuista saatu yksilökuva, koska meno oli todella kovaa. Koirapuistopäiväksi sovittiin jatkossa keskiviikot klo 19.00.

 

Kuvassa Vili (vaalea) islanninlammaskoira, Silla (tumma) hollanninpaimenkoira sekä toinen Vili (ruskeavalk.) kooikerhondje

 

 

Vasemmalta Juuli (suomenlapinkoira). Vili, Silla.

 

Juuli 10 vk

 

Silla 4 kk

 

Vili 4 kk

 

Paco 3½ kk

 

 

Myös elekieltä tuli harjoiteltua