Ville-Matti ja Pontus

 

 

 

 

PONTUS 



Olen Pontus ja olen syntynyt heinäkuussa 2004. Olen melkein labradorinnoutajan ja melkein bordercollien sekoitus ja sen myötä olen perinyt paljon hyviä ominaisuuksia, joita perheeni arvostaa. Olen erittäin sosiaalinen ja viihdyn lasten seurassa. Minulla on energiaa runsaasti ja sen purkaminen on aiheuttanut pieniä ristiriitoja. Olen nakertanut kaikki emännän pussilakanat täyteen ilmastointiaukkoja. Peitoista ja tyynyistä purkasin täytteet ja isännän sukat maistuivat myös ihanilta. Leevi-kissa sai kyytiä, kunnes minulle selvisi miten kipeää voi tehdä kissan kynnet kuonossa. Nykyään suhtaudun kunnioituksella Leeviin ja leikimme yhdessä, vain silloin, kun Leevi tekee aloitteen.



Koulutuksiin he ilmoittivat minut pikku paheideni ja energisyyteni vuoksi. Olen aika itsepäinen ja tottelin heitä vain silloin, kun se minulle sopi. Opin helposti kaikenlaista ja kurssien myötä kaikki taitoni ja luonteenpiirteeni ovat jalostuneet. Yhteiselomme onkin nyt sopuisaa, kunhan pääsen päivittäin koirapuistoon melskaamaan kavereiden kanssa ja saan ulkoilla vapaana pihassa. Puruluita minulle kannetaan pussikaupalla ja niiden pureskelun myötä muut nakertamiset ovat melkein unohtuneet. 



Ville-Matti ja Pontus