|
Aprilmist
Overdose ”Simba” 7.11.2005
Kesällä
2005 nukkui pois bokserimme Bond. Tämän jälkeen alkoi pitkä ja
piinallinen odotus. Koska saamme uuden ryttynaaman kotiin? Ensin
odotettiin juoksuja, sitten tietoa onko emä Nadja tiine ja sitten
syntymää. Syntyihän tuo potra poika viimein vihdoin 7.11.2005.
Mutta eipäs se odottaminen siihen päättynyt, vielä oli edessä 7
viikkoa. Kaiken sen jälkeen saimme kotiin 23.12.2005 Simban. Simba
oli tullessaan 6,5 viikkoa vanha pienen virtahevon näköinen
pakkaus, joka sai heti lempinimekseen terroristi.
Treenit
aloitettiin samantien kotona ja hallille tulimme ensimmäisiin
treeneihin 11.1. Nyt olemme oppineet jo monia uusia asioita. Simba
on loputtoman energinen pakkaus, riehutaan, treenataan, lenkkeillään,
riehutaan, riehutaan ja treenataan. Illalla sitten vasta nukutaan.
Onneksi nuo yöt jo nukutaan kokonaan, pienempänä Simba halusi
riehua myös yöllä… Jos kukaan ei leiki niin eipä tämä poika
lannistu, vaan aloittaa älyttömän riehumisen itsekseen (hyppii
tasajalkaa lelu suussa ja örisee itsensä huvittamiseksi). Simba on
perso ruualle, mikä helpottaa koulutusta, mutta myös lelut
toimivat motivoinnissa.
Odottelemme
innolla kevättä, jotta pääsisimme jälkeä tekemään Simballe.
Jälkitouhut on meillä pyhitetty perheen mies väelle Harrille ja
Simballe. Jännityksellä odotetaan malttaako Simba työskennellä jäljellä
rauhallisesti. Agility kiinnostaa taas sitten minua, ja
toivottavasti myös pikku terroristia. Toko on kuitenkin meidän päälajimme.
Tavoitteet tokossa ovat tällä hetkellä pieniä osia
kokonaisuuksista, mutta ensimmäinen suurempi tavoite tulee vastaan
syksyllä 2006 kun pääsemme ensi kertaa kisaamaan. Siihen on
onneksi vielä aikaa treenailla.
|