Hanna & Daco

 

 

 

 

TK1
Greenhill´s Kickdown "Daco"



Daco on 25.3.2005 Humppilassa syntynyt suloinen kultainennoutaja. Daco on ensimmäinen koirani, jonka sain monen vuoden taivuttelun jälkeen. Sitä ennen tulikin luettua kaikki mahdollinen tieto, kouluttautua dogsitteriksi ja hoitaa tuttujen ja tuntemattomien koiria sekä vain vietettyä mahdollisimman paljon aikaa koirien parissa. Daco onkin ollut aivan valtavan ihana ensimmäinen koira, ei tuhonnut pienenä pentuna kuin palan repeämässä ollutta tapettia eikä muutenkaan ole ollut kovinkaan itsepäinen.



Daco pitää kaikista koirista ja ihmisistä, heiluttaa jatkuvasti häntäänsä ja on vilkas sekä energinen joka paikan apulainen. Daccis oppii useimmiten uudet temput nopeasti, joitakin saa taas harjoitella monen monta kertaa ennen kuin lopultakin idean tajuaa. Motivointi on ollut ainakin tähän asti helppoa sillä palkinnoksi kelpaa mikä tahansa. Jopa puunlehti tai ruohonkorsi, kunhan se vain tulee minulta palkinnoksi. Kuitenkin myös lelut ja kehuminen tehoavat palkintoina Dacolle.


Dacon harrastuksiin TOKO:n lisäksi kuuluvat näyttelyt ja match show:t. Myös pitkistä lenkeistä Daco pitää todella paljon, erityisesti silloin kun saa juosta vapaana.


Dacolla on myös omat kotisivut osoitteessa: www.freewebs.com/dacotus



19.11.2005

 

 

 

TOKO LUOKKA PISTEET SIJOITUS
11.3.2006 Alo 160p
? Alo ?
4.3.2007 Alo 178p TK1