|
TK3, BH
”PYRY”
PIHARINTEEN SEBASTIAN
Rotu: berninpaimenkoira Synt.
19.4.2004
Isä: Ferry v. Gabiar
Emä: Piharinteen
Pinella
Olin koko alkuvuoden kysellyt
kenneleistä ympäri Suomea vapaata pentua ja vihdoin huhtikuulla
tärppäsi. Ja sitten koitti 19.4., jolloin neljä pikku pentua tuli
tähän maailmaan ja yksi niistä päätyi meille.
Vihdoin ja viimein koitti kesäkuu,
jolloin haimme Pyryksi ristimämme bernipalleron Uudestakaupungista
tänne Poriin.
Pyry on alusta asti ollut erittäin
vauhdikas ja avoin tapaus. Kaikkea uutta pitäisi päästä tutkimaan ja
rohkeuttahan riittää. Ihmiset ovat aivan ihania kun niiltä saa
huomiota ja rapsutuksia. Vielä ei ole sattunut sellaista tilannetta
vastaa, missä Pyry olisi pelännyt. Ainoastaan kesällä sekä järvi
että meri olivat aivan hirveitä paikkoja, siellähän kastuu varpaat!
Eli vielä ei poitsusta ole vesipelastajaksi. Luonteeltaan Pyry on
oikea perusberni, sellainen hieman hössöttävä sylikoira.
Jo ennen pennun tuloa, oli selvää
ettei siitä pelkkää sohvaperunaa tehdä. Kahdessa pentunäyttelyssä
ollaan käyty ja tammikuussa on ensimmäinen todellinen koitos,
ensiesiintyminen junnuluokassa.
Koska näyttelypuuha on koiran
aivojen kannalta todella tyhjäpäistä hommaa, tarkoituksenamme on
harrastaa muuta tosimielellä. Koska berni on hieman liian
karhumainen agilityyn, tuntui toko kiinnostavalta vaihtoehdolta.
Takanamme on Saku ry:n järjestämä pentukurssi, Kontaktikoirien
pentukurssi ja nyt ollaan ryhtymässä Kontaktikoirissa tositoimiin K6
ryhmässä.
Pyryn kanssa on todella mukava
treenata, sillä poitsu on todella nopea oppimaan! Toko-liikkeiden
opettelu on lähtenyt niin hyvin käyntiin, että odotamme jatkoa
innolla.
Mari,
tammikuussa 2005
|