Arja ja Oona

 

 

 

Toko2
Black Elles Bohemian Magic "Oona"

Oona on 3-vuotias lyhytkarvainen collie. Se muutti meille toukokuussa 2001. Olin varannut mustan poikapennun, mutta ihastuin pieneen ja sinnikkääseen soopeliin tyttöön, jota kutsuttiin Sintiksi. Sintti siis muutti meille ja sai kutsumanimekseen Oona, viralliselta nimeltään se on Black Elles Bohemian Magic.


Oona sopeutui nopeasti laumaansa, johon kuuluvat myös toinen lk collie narttu Taika ja kissaneiti Hallava sekä ihmiset Jukka ja Arja.
Haaveilin Oonasta näyttelykoiraa, mutta se kasvatti yläleukansa alaleukaa pidemmäksi (=yläpurenta) ja päätti pitää korvansa pystyssä, joten näyttelytähteä siitä ei tullut. Koulutuskentällä Oona vieraili pentuna muutaman kerran, mutta minun laiskuuteni voitti, joten Oona on saanut pari vuotta viettää lokoisaa kotikoiran elämää, johon kuuluvat metsälenkit, säännöllinen rapsuttelu ja riittävä ruoka.


Oonassa on erityistä sen itsenäisyys ja joskus jopa apaattiselta vaikuttava rauhallisuus. Kuitenkin se on lenkeillä salamannopea kepinhakija ja kivillekiipeäjä eikä siltä näytä mikään jäävän huomaamatta.



7.6.2004 Arja