|
TK2,
BH
CHERIBAN GLAMOUR IS ME "HIPPU"
rotu: coton de tuléar, sukupuoli: narttu, synt. 7.4.2004
isä: Fin Mva Pohatan Bravo
emä: V-02 JV-02 Cheriban Cheerleader
Hippu muutti meille kesän 2004 alussa kahdeksanviikkoisena pentuna. Halusin pienen luppakorvaisen koiran, jolla olisi myös luonnetta ja joka olisi kaikkea muuta kuin "fifi". Koirasta olen haaveillut koko elämäni. Hippu on ollut minulle napakymppi.
Hipun oppivaisen luonteen vuoksi innostuin heti harrastamaan sen kanssa myös lajeja, joihin pikkukoirat ja niiden omistajat eivät välttämättä ensimmäiseksi eksy: käymme Kontaktikoirien lisäksi myös SPEKO:n harjoituksissa ja seuraan kiinnostuneena, miten pitkälle pelastuskoirissa onnistumme pääsemään vai tulevatko koiran fyysiset rajat jossain vaiheessa vastaan.
Hippu on ihmis- ja koirarakas, iloinen, rohkea, itsepäinen ja aika itsenäinenkin koira. Se on aina valmis leikkimään ja tekemään temppuja. Toisaalta se osaa myös rauhoittua ja keskittyä, eikä ole esimerkiksi kotona tuhonnut mitään (no parit matonhapsut…). Sitä on ollut helppo opettaa.
Koska Hippu on ensimmäinen oma koirani, myös minulla on paljon opittavaa ja opiskelemme yhdessä. Ensimmäinen kesä on sujunut upeasti ja Hipusta on ollut pelkästään iloa. Odotan innokkaasti kaikkea mitä voimme kokea yhdessä.
Satu,
elokuussa 2004 9.6.2006
BH |